Kahden herran palveluksessa? – Verokonsultin erityinen tiedonantovelvollisuus oikeusistuimien arvioitavana
Verotusmenettelyä on Suomessa viimeisten vuosien aikana kehitetty yhä automatisoidunpaan suuntaan. Yksityishenkilö saa useimmissa tapauksissa eteensä lähes valmiiksi täytetyn veroehdotuksen. Yritysverotuksen puolella muutos ei ole ollut verovelvollisen näkökulmasta yhtä selvä, mutta verottajan entistä laajemmat sivullisiin kohdistuvat tietojensaantioikeudet vaikuttavat myös yritysverotuksen toteuttamiseen.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on tuoreessa vuosikirjaratkaisussaan (KHO:2016:127) asettanut tärkeitä rajoja sille, kuinka laajalle nimenomaan sivullisen tiedonantovelvollisuus verottajan suuntaan voi ulottua. Ratkaisussa on tiivistetysti kyse siitä, oliko verokonsultointia harjoittava tilintarkastusyhtiö velvollinen toimittamaan verottajalle asiakkaansa arvonlisäverotuksesta laatimansa muistion, jota asiakas itse ei ollut halunnut verottajalle luovuttaa. Asian käsitellyt hallinto-oikeus totesi, ettei tällaista velvollisuutta ollut, eikä myöskään KHO muuttanut alemman oikeusasteen ratkaisua.
Varsinainen KHO:n ratkaisu on sisällöltään niukka, mutta siinä viitattu hallinto-oikeuden aikaisempi ratkaisu sisältää merkittäviä huomioita tiedonantovelvollisuudesta. Hallinto-oikeus toteaa ensinnäkin, että nk. sivullisen erityinen tiedonantovelvollisuus (Laki verotusmenettelystä 19 §) on sanamuodoltaan hyvin laaja:
”Jokaisen on annettava Verohallinnon kehotuksesta … yksilöinnin perusteella tietoja, jotka saattavat olla tarpeen muun verovelvollisen verotusta … varten”.
Toisaalta verovelvollinen itse on aina ensisijaisesti ilmoitusvelvollinen omaa verotustaan koskevissa asioissa, sivullisen velvollisuus voi olla ainoastaan toissijaista. Rajoittamaton tiedonantovelvollisuus voi myös olla ristiriidassa perustuslain kanssa, minkä lisäksi hallinnon yleiset oikeusperiaatteet, mm. suhteellisuusperiaate, on huomioitava.
Ehkä kuitenkin tärkeimmät huomiot ratkaisussa koskevat tiedonantovelvollisuuden alaisen tiedon luonnetta ja verokonsultin asemaa suhteessa asiakkaaseen. Erilaiset sisäiset tai ulkopuolisten tekemät suunnitelmat, selvitykset, keskustelut ja muistiot eivät yksinkertaisesti ole sellaisia oikeustoimia, jotka olisivat verotuksen perusteena. Näin ollen perusteita luovuttaa niitä ikään kuin asiakkaan puolesta ei voida verokonsultille asettaa.
Konsultointi on myös luottamukseen perustuvaa toimintaa. Hallinto-oikeus lausui erikseen verokonsultilla olevan ”merkittävä yhtiön asemaan ja toimintaan perustuva intressi” sille, että velvollisuutta luovuttaa konsultoinnin tuloksia ulkopuolisille, mukaan lukien verottaja, ei aseteta.
Oikeusasteiden ratkaisuun on varmasti helppo yhtyä. Verokonsultilla ei ole kahta herraa, vaan työn tulokset on tarkoitettu yksinomaan asiakkaan avuksi. Verottajan oikeus saada käsiinsä asiakasmuistiot johtaisi vääjäämättä tällaisten muistioiden sisällölliseen köyhtymiseen ja suulliseen asiakasviestintään siirtymiseen.
Verokonsultin ja asiakkaan suhteen ehdoton luottamuksellisuus on ollut vastuullisille toimijoille aina itsestään selvää. Tämän ratkaisun myötä se on sitä myös verottajalle.
Kirjoittaja: Vesa Takkala KTM, Digital Audit Companyn erityisasiantuntija